RUOKAHÄVIKKI
Hyvinvointi
Teksi Marjo Villman
Kyyjärven kunta
Minna Pitkänen
Ruoka on liian arvokasta hukattavaksi. Hävikkiviikko on viestintäkampanja, jonka tavoite on herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta. Hävikkiviikkoa on vietetty vuodesta 2013 lähtien.
Ruokahävikki on syömäkelpoista ruokaa, joka on syystä tai toisesta päätynyt jätteeksi syömisen sijasta. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Siksi Hävikkiviikko pyrkii vaikuttamaan erityisesti kuluttajiin, jotta kotitalouksien ruokahävikkiä saataisiin vähennettyä. Kampanjaviestinnässä tuodaan esille ruokahävikkitietoutta ja arkisia vinkkejä, joiden avulla kuluttajien on helppo vähentää omaa ruokahävikkiään. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ruokahävikin vähenemiseen. Pienetkin teot ovat tärkeitä.
Suomen tavoin monissa muissakin kehittyneissä maissa ruokahävikkiä syntyy eniten juuri ruokaketjun loppupäässä ja erityisesti kotitalouksissa. Siksi hävikistä puhutaan paljon juuri kuluttajille.
Keskivertokuluttaja heittää Suomessa syömäkelpoista ruokaa roskiin noin 28 kiloa vuosittain. Rahassa mitattuna se tarkoittaa sitä, että suomalaiset heittävät ruokaa roskikseen vuosittain yhteensä noin 590 miljoonan euron edestä. Nelihenkisessä perheessä se tarkoittaa useamman sadan euron edestä vuosittain hukkaan heitettyä rahaa.
Hävikkiviikkoa vietetään viikolla 39 eli 22-29.9.2025
Lisätietoa:
kuluttajaliitto.fi/havikkiviikko