Syysvaelluksella

Reitistöä ja polkua siellä riittää. Pitää vain valita omiin tarpeisiin nähden sopiva ja tehdä päätös lähteä matkaan. Tällä reissulla kuljimme Vaatimen kierroksen joka on ns. rengasreitti ja pituudeltaan 18 km. Perjantai-ilta alkoi siis iloisissa tunnelmissa ja rinkat nakattiin selkään Koirasalmen luontotuvan parkkipaikalla. Yöpaikaksi oli valittu Ahvenlammen vuokrakämppä. Sinne ehtisimme juuri ennen pimeän tuloa. Sadetta ennen emme kuitenkaan ehtineet. Saimme kuunnella ropinaa joka takinhupuistamme kaikui. Pervarvikonnevalla pitkokset olivat uudehkoja ja hyvät kulkea. Siinä nuorimman vaeltajan kanssa kuuntelimme miten ihmeellinen on se ääni kun sadepisarat putoavat vettä vasten. Niistä pitkospuista vielä sen verran, että aika paljon niistä oli huonossa, lahossa kunnossa, sai siis varoa muutakin kuin niiden liukkautta.

Ahvenlammen kämppä oli helmi, pimeän ja märän metsän keskellä. Pelottavaa? Ehkä hieman, mutta samalla niin opettavaista, itsensä voittamista ja porukassa yhteen hiileen puhaltamista. Saunakin lämmitettiin, uimaan ei tohtinut koska ihan vieras pimeä ranta. Vesihän olis tietysti ollut lämmintä..  Lämmin ja hyvä siellä oli nukkua. Jos kylmä olisi yllättänyt olisi kämpästä löytynyt 22 vilttiä enshätään. Yhtään unissakävelijää en nähnyt mutta yhden unissapuhujan kuulin. Niin ja sitten joku aikuinen immeinen ei osannut pumpata kaivosta vettä! Joutuu vielä sitä mennä joskus uudelleen opettelemaan.

Aamutoimien jälkeen kun myös kämppä oli kunnossa seuraavalle tulijalle, jatkettiin matkaa kohti Pyydyskoskea. Ilma oli lämmin ja luonnon kauneutta sai katsoa sen minkä ehti. Tiaiset oli virkeitä. Puolukat mehevän kypsiä ja mustikat jo onnettomia: meitä ei kukaan huolinut huokauksin. Aataminkankaalla hirvimiehet bongasivat meidät ja me heidät ja koirat. Ihmettelivät kovin, että pitkästippä kuljette.

Pyydyskosken kotalaavulla vietettiin ruhtinaallinen ruokailutauko. Ruoka ja eväs on tietysti retken tärkeimpiä asioita! Siinä keitto keiteltiin ja tytöt paistoivat vielä illalta jääneen lopun lettutaikinankin. Seuraakin ilmestyi ja iloinen puheensorina täytti kodan. Vatsat täynnä mutta rinkat jo kevyempänä jatkettiin matkaa kohti Heikinjärveä. Juuri kun siihen laavulle tultiin niin eikö vain metsän siimeksessä häilähdä jotain, mikä se on? Peuran valkoinen perävalohan se siellä heiluu maastoon häviten. Että sen verran metsäpeuraa päästiin näkemään.

Isot rakkakivialueet eli pirunpellot ihmetyttää kulkijaa polun molemmin puolin. Ruuhilammen nuotiopaikka on hienolla paikalla, mäellä jossa katse lepää lammenpintaa katsoen. Vaan nyt ei jouda istahtaan, sade ripsii jo ja matka jatkuu. Koirasalmea lähestyessä vastaamme tulee parikin porukkaa jotka selvästi ovat vasta retkellensä menossa, metsään yöpymään. Sade hieman yltyy ja tuntuu varsin mukavalta, että Vaatimen kierros on kierretty onnistuneesti ilman haavereita. Vailla väsymystä? ja koko lauantai on saatu kulkea lähes pilvipoutaisessa säässä.

Kiitos Bondit vaellusseurasta, ootte huipputyyppejä!