Tutustumiskierros III

Palataanpa vielä hetkeksi uuden koulun puolelle sinne kirjastoluokkaan.
Lauantaisin koulupäivän viimeinen tunti oli ns. Yhteinen tunti, jolle
oppilat kehittelivät monenlaista ohjelmaa. 1954 ilmestyi Väinö Linnan
menestysteos Tuntematon sotilas. Heikki Luoma ja minä olimme sen
lumoissa. Heikki luki sen ensin ja minä sen jälkeen. Niinpä Heikki
päätti että tekisimme siitä näytelmän Yhteiselle tunnille. Siitä vain
sitten toimeen.

Heikki halusi olla luutnantti Lammio, se virkaintoinen tiukka päällikkö,
minä sovin hyvin vänrikki Koskelaksi, joka tuli hyvin toimeen miesten
kanssa. Hietalaakson Lasse oli meistä tanakin ja hän oli Vanhala, ylen
sankia priha. Sitten olivat vielä Hietanen, Rahikainen, Määttä ja
erikoinen jousipyssymies Honkajoki. Harjoittelimme ja viimein päätimme
mennä esittämään sen tänne Lempi Pennasen luokkaan.

Hyvin se meni ja olimme intoa täynnä. Sitten tuli se kuuluisa
kiljunjuontikohtaus. Meillä oli läkkihinkki ja mukeja ja tietysti
"humalluimme" varsin nopeasti. Muutuimme niiksi "pilvenveikoiksi" ja
kauheasti pöristen juoksimme kädet levällään ympäri luokkaa ja
pulpettien välissä. Kunnes; Lempi sai tarpeekseen meidän
hauskanpidostamme ja karjaisi että "Nyt riittää pojat, lopettakaa!"
Nöyrästi tottelimme, keräilimme rekvisiittamme ja poistuimme luokasta
vähän sekalaisissa tunnelmissa.

Tästä kaikesta voimme kuitenkin päätellä sen, että tämä Heikin tekemä
oli varmaan ensimmäisiä teatteriversioita Tuntemattomasta sotilaasta
Suomessa. Ja varmasti myös ainoa Heikin sadoista näytelmistä joka on
keskeytetty ulkopuolisen toimesta ennen loppua. Mutta onneksi
näytelmäkipinä ei tähän sammunut, vaan olemme jo vuosia saaneet nauttia
hänen tekemisistään laajasti televisiosarjoina ja teatteriesityksinä.

Minun käsitykseni tuon ajan opettajista olivat hyvin positiivisia.
Koulukuri oli tiukka eikä mitään tuntihäiriköintiä sallittu. Mitään
kiusaamista en muista kenenkään kokeneen, jos jotain oli niin se kulki
siihen aikaan eri nimellä. Hermanni oli kouluaikamme suurhahmo. Tiukka,
mutta kuitenkin ymmärtävä ja oikeudenmukainen. Kesällä 1961, jo kolme
vuotta koulun päättymisen jälkeen, odoteltiin tiukkaa työttömyystalvea.
Mitään ansiosidonnaisia työttömyyspäivärahoja ei silloin ollut, vaan
valtio järjesti ihmisille työllisyystöitä. Niin myös meille nuorille.

Osa meistä ahkeroi Valtatie 13 rakennustöissä Saarijärven ja Möttösen
välillä. Minä sain jostain tietooni, että Säkylässä, Porin Prikaatin
uudella varuskunta-alueella, järjestetään nuorille 7 kuukauden mittaisia
työllisyyskursseja. Minä miellyin sellaiseen kun "Teknilliseen kouluun
valmistava kurssi." Sain hakupaperit ja vaari Johannes vihjaisi että
hakisin Hermannilta jonkinlaisen suosituksen. Vähän epävarmoin tuntein
pyöräilin koululle ja koputin Hermannin "kanslian" ovelle. Vähän
ihmetteli näkemistäni, mutta kuultuaan asiani ryhtyi heti toimeen ja
naputteli koneellaan tovin, otti paperin ja kirjoitti nimensä alle.
Pisti paperin kuoreen ja kehoitti pistämään sen hakemuksen mukaan.

Parin viikon kuluttua tuli hyväksyvä tieto ja kutsu Huovinrinteelle.
Sinne matkustin lokakuussa junalla Saarijärveltä Tampereelle, sieltä
Porin junalla Kokemäelle Peipohjaan ja siltä linja-autolla Säkylään.
Sitten majoittuminen parakkeihin, joissa oli viisi ylä-/alapeti hetekaa
ja yhteinen pöytä ja pari keittolevyä. Siinä sen talven ulkoiset
puitteet. Heti alkupäivinä järjestettiin työmaan ruokalassa meille
nuorille (ehkä 120 poikaa) iltatilaisuus, jossa kurssien kuraattori
Jussila selitti meille työmaan asioita ja eloa siellä.

Jussila sanoi että vapaa-aikatoimintaa varten meidän olisi valittava
Toverikunta ja sille puheenjohtaja. Sanoi että kun kaikki olemme
vieraita toisillemme ehdotukset voivat olla vaikeita. Hän sanoi että oli
silmäillyt hakupapereita ja rohkenisi esittää että puheenjohtajaksi
valittaisiin Teknilliseen kouluun valmistavalta kurssilta Taisto Kotka.
Hyväksyvä mölinä ja kättentaputus seurasi ja tulkitsin sen niin että
kukin oli mielissään kun ei sattunut omalle kohdalle. Paitsi minä, joka
olin ns. Äimän käkenä, mutta sittemmin tuon homman noina kuukausina
hoidin. Usein olen vain miettinyt että mitähän se Hermanni siihen
suositukseen kirjoitti, kun se ohitti jopa kaksi ylioppilastakin.

Kun Juurilla -tapahtumailtana kävin noilla entisillä koulun seuduilla
näin ne siistinä uutena asumisympäristönä. Taustalla Kyyjärvi loi
jääpeitettään, jo suuria avoimia vesiä Lintusaaren tietämillä. Minulle
tuli lämmin ja haikea olo. Noilta sijoilta on tultu tähän päivään,
perusta on pitänyt. Nuo monella tapaa yksinkertaiset mutta kantavat
elämänopit ovat lähteneet sieltä ja hyvin tähän päivään asti kannattaneet.

Teksti Taisto Kotka

Kuvat löytyi Sirpa Akselan kuva-albumista.